C-poikien pelisäännöt pelaajille

  1. Me kaikki olemme kettuja. Kannustamme ja autamme kettukaveria kentällä ja sen ulkopuolella. Kettukaveria ei jätetä yksin.
  2.  Ketut iloitsevat onnistumisista ja tunnustavat myös vastustajan taidot. Emme purnaa tuomareille.
  3. Kannustamme toisiamme koko ajan, emmekä jää murehtimaan epäonnistumisia.
  4. Toimimme annettujen ohjeiden mukaan ja käyttäydymme reippaasti myös pelikentän ulkopuolella. Emme kiroile, töni tai kiusaa ketään.
  5. Joukkueemme kaikki pelaajat pelaavat ja jokainen on yhtä tärkeä joukkueelle.
  6. Pääasia ei ole voitto, vaan hauska, reilu ja tasapuolinen toiminta, jossa kaikilla on hyvä olla.
  7. Hoidamme myös koulun hyvin, lepäämme riittävästi ja syömme terveellisesti.

KETUNPOIKA

  • Olen ketunpoika ja minua arvostetaan yhtenä lauman jäsenenä.
  • Jokaisesta ketunpojasta huolehditaan harjoituksissa ja pelimatkoilla.
  • Iloitsen muiden muiden kettujen onnistumisesta.
  • Hyväksyn muiden epäonnistumiset, sillä eihän ketutkaan ole erehtymättömiä.
  • Arvostan ja kunnioitan vanhempia.
  • Huolehdin läksyjen tekemiset ennen kettujen leikkejä
  • Minulla on kavereita myös kettulauman ulkopuolella
  • Harrastan liikuntaa monipuolisesti.
  • Kettujen ruoka on monipuolista ja pidän terveellisestä ravitsevasta ruuasta.
  • Elämäntapani ovat terveelliset ja ketuille yleisesti hyväksytyt.
Jaa