Kettuperheen tarina

 

Huipulle tähtääminen ja unelmien tavoittelu kuuluvat urheiluun ja meidän seurassa niitä on tehty läpi historian.

Napapiirin Palloketut on vuonna 1993 perustettu lentopallon erikoisseura. Huipulle tähtääminen ja unelmien tavoittelu kuuluvat urheiluun ja meidän seurassa niitä on tehty läpi historian. Alkutaipaleella toimintaa oli lapsista aina aikuisten huippu-urheiluun asti, mutta viimeiset kymmenen vuotta olemme keskittyneet enemmän junioritoimintaan eli siihen miten rakennetaan tukeva pohja mistä ponnistaa kohti omia unelmia.

Seuramme tärkein tehtävä on kantaa vastuuta yksilön hyvinvoinnista ja kasvusta.

Seuramme tärkein tehtävä on kantaa vastuuta yksilön hyvinvoinnista ja tavoitteemme onkin vaikuttaa yksilön, ”pienen ja suuren”, kokonaisvaltaiseen kasvamiseen; arjessa ihmisenä ja kentällä pelaajana. Me uskomme, että kokonaisvaltaiseen kasvamiseen kohti omia unelmia löytyy paljon voimavaroja liikunnasta, urheilusta ja kilpailusta.

Toinen meille tärkeä asia on kantaa vastuuta lajimme kehittämisestä Pohjois-Suomessa ja valtakunnallisesti.

Toinen meille tärkeä asia on kehittää Rovaniemeläistä ja samalla koko suomalaista lentopalloa. Meille on tärkeää turvallinen ilon ja innostuksen täyteinen ilmapiiri jossa voi harrastaa lentopalloa sekä ponnistaa kohti omia unelmia aina kansainvälisille kentille asti.

Kettuperheen toiminnan tunnusmerkkejä ovat ilo, liikunnallisuus, yhteisöllisyys, intohimo, periksiantamattomuus, hyvä käytös ja vastuullisuus.

Kettuperhettä tukemassa